Kategoriat
Pirkkolan metsä

Linturetkellä rakennusuhan alueella

Herään auringon noustessa, hyppään pyörän selkään ja poljen Keskuspuistoa pitkin kesäyön ihmeellisessä valossa Pirkkolaan. Tapaan siellä lintuharrastaja Henry Tennbergin, ja tuhisen jännityksestä kun pääsen aloittelijana mukaan inventoimaan alueen lintuja.

Lähdemme kulkemaan kohti kalliota, jolle monitoimihalli on suunniteltu. Erilaisia viserryksiä singahtelee sillä täällä. Henry on ollut paikalla jo edellisenä yönä ja kertoo havainneensa useita lajeja. Muistiinpanoissa näkyy merkintöjä: punarinta reviiri, varottelevia 2, käpytikka varoittava naaras, pajulintu 2 laulavaa ja 1 varoitteleva, mustarastas reviiri, vihervarpunen 2 laulavaa… Lintujen laulu on kuin vieras kieli, jota voi oppia ymmärtämään; kuka laulaa reviirin merkiksi, kuka varoittaa, kuka kutsuu.

Aamun kajastus Pirkkolan kalliolla

Valo kalliolla muuttuu äkisti punaruskeaksi kuin vanhoissa maalauksissa rajuilmaa enteillen. Pajupensas pörhistelee tuulessa keskellä kalliota. Se on tärkeä elämän tuoja, sillä sinne löytävät kevään ensimmäiset hyönteiset ja niiden perässä linnut. Salamoi, jyrähtelee ja pian alkaa kaatosade. Pelkäävätkö linnut ukkosta? Ainakaan mustarastas ei hiljene.

Kauneus on niin lumoavaa, että jään kuvaamaan vaikka en pian enää näe mitään ja kamera on märkä. Pururata on muuttunut puroksi, vaatteet liimautuvat ihoon ja lenkkarit kauhoo vettä. Mutta tämä on jotenkin niin hienoa, lämmin ukkossade ja tuoksuva metsä.

Sade kastelee Pirkkolan vanhaa metsää

Kun sade taukoaa jatkamme suunnitellun parkkipaikan luokse ja silloin ilman täyttää niin valtaisa konsertti, että päätä huimaa. Korvani erottelevat mustarastaan, laulurastaan, punarinnan ja peipon, mutta jäljelle jää vielä moninainen äänien kirjo. ”Hernekerttu”, Henry sanoo ja osoittaa uimahallin pohjoispäätyä. Muistan lukeneeni, että ääni on kuin ravistelisi pussillista herneitä, ja tunnistan helinän.

”Tuolla rautiainen, kirkas säe, kuuletko? Nyt tuli uusi, hippiäinen tuolla ylhäällä koivussa, korkea viserrys, erotatko? Ja lintumaailman hennoin laulaja, harmaasieppo.”

Pirkkolan monitoimihallin rakennustyömaa on uhkaavasti aidattu

En ymmärrä kuinka tästä paljoudesta voi erottaa yksittäisiä ääniä? Henry kertoo aloittaneensa lintuharrastuksen jo lapsena, aikana jolloin kaikki piti itse opetella tunnistamaan epäselvien lintukirjojen avulla. Jokainen ääni on hänelle tuttu. Menen sanattomaksi. Eilen Pirkkolantien reunalla raidejokerityömaan varrella kuulin solisevan laulun, kännykän avulla määritin sen mustapääkertuksi ja lopulta sain kiikareilla varmistuksen. Mutta silti joudun uudelleen ja uudelleen turvautumaan ääninäytteisiin, kun eivät laulut meinaa millään jäädä muistiin.

Pohdimme millä näistä alueista on rikkain linnusto: kalliolla ja metsässä, jonne halli on suunniteltu, parkkipaikan laajennuksella vai uimahallin pohjoispuolella, joka olisi toinen vaihtoehto hallille. Jokaisen alueen rakentaminen tuhoaisi lintujen reviirejä. Vähiten niitä on hallivarauksen kallioisella osuudella, mutta ehdottomasti pahinta olisi yhtenäisen Keskuspuiston ja viheryhteyden katkeaminen ja siihen kalliokin kuuluu. Mietimme miksi aina on löydyttävä liito-orava, vaikka pitäisi jo osata katsoa kokonaisuutta. Tiedetään jo varmaksi, että elinympäristöjen pirstaloituminen on yksi syy monimuotoisuuden hupenemiseen.

Pirkkolan vehreä kalliometsä

Ympäristöministeriön 2019 julkaiseman uhanalaisten lajien inventoinnin mukaan lajikato kiihtyy, ja nyt joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen, linnuista kolmasosa. Olisi mukava kuvitella, että jos kaupunkimetsä menee, niin metsäisessä maassa korvaavia paikkoja löytyy, mutta ei löydy. Siitä suomalainen metsätalous on pitänyt huolen. Metsäelinympäristöjen muutokset ovat vaikuttaneet yli tuhannen lajin uhanalaisuuteen.

Ely-keskus suositti halliyhtiölle, että metsää ei kaadettaisi lintujen pesimäaikaan. Koska kyseessä oli vain suositus, ilman valitusta hallinto-oikeuteen olisi työt jo aloitettu ja reviirit riekaleina.

Kyse ei ole vain yksittäisestä tuhoutuvasta linnunpesästä vaan hälyttävää on nykyisen kehityksen suunta. Kukaan ei tarkalleen tiedä mitä tulee tapahtumaan, jos kymmenet, sadat lajit katoavat luonnostamme, mutta yhdenkin lajin katoaminen horjuttaa aina suurempaa kokonaisuutta. Suojelun perusteeksi pitäisi riittää, että alueella on runsas linnusto. Täytyykö odottaa että lajit taantuvat, vaarantuvat tai muuttuvat erittäin uhanalaisiksi, ennen kuin niillä on vaikutusta kaavoituspäätöksiin?

Henry harmittelee, että joutuu lähtemään. Päivän edetessä kuulisimme vielä varmaan useampia laulajia. ”Voisipa joskus viettää samassa paikassa vuorokauden yhtäjaksoisesti kuuntelemassa miten äänimaisema muuttuu”, hän sanoo.

Aloitin lintuharrastuksen kevättalvella Keskuspuistossa, Haagan nurkilla. Kun puissa ei ollut vielä lehtiä ja lajeja oli vähemmän, oli harrastajalla helpompaa. Oli mukavaa huomata hahmottavansa metsää lintupaikoittain ja kohdata aina samat tutut laulajat; jättiläishaavan laulurastaan, kuusitiehikön punarinnan, raidan punakylkirastaan jne.

Nyt voin kulkea Pirkkolassa ja poimia äänimaisemasta uudet oppimani äänet; tuolla hernekerttu, tuolla rautiainen, tuolla hippiäinen.

Niin, jos vain metsä säästyy.

Kuvat ja teksti:
Sanni Seppo
valokuvataiteilija

(Hallisuunnitelman ja parkkipaikan laajennuksen alueella Pirkkolassa havaitut linnut 17.6.20 klo 3.30-5.30 ja 18.6.20 klo 4.00-6.30: mustarastas, punarinta, pajulintu ,vihervarpunen, rautiainen, talitiainen, käpytikka, hernekerttu, punakylkirastas, peippo, laulurastas, peukaloinen, mustapääkerttu, hippiäinen.)

Aamu sarastaa Keskuspuistossa, Pirkkolan kalliolla