Kategoriat
Tiedotteet Yleinen

Puiden kaataminen Haltialassa ei saanut tukea Kerro kantasi -kyselyssä

Kuninkaantammentien nykyinen yhteiskäyttö ja latuverkosto halutaan säilyttää – Puiden kaataminen ei saanut tukea Kerro kantasi -kyselyssä Helsingin kaupunkiympäristötoimialan suunnitelma kaataa Keskuspuiston pohjoisosassa Haltilassa Kuninkaantammentien laidalta puita hiihtoladun siirtämiseksi metsään ja kokonaan pois Kuninkaantammentieltä on saanut täystyrmäyksen kaupungin järjestämässä Kerro kantasi -kyselyssä. Alle viidesosa vastaajista (19%) kannattaa suunnitelmaa ja ylivoimainen enemmistö (69 %) ei kannata sitä. Keskuspuistoryhmä […]

Kategoriat
Yleinen

Sanojen ja karttojen outo ristiriita?

”Varmistetaan, että Keskuspuiston alueelle ei tule uutta rakentamista”, päätti Helsingin valtuusto syksyllä kaupunkistrategiassa. Kaupunkiympäristölautakunnalle esitettiin kuitenkin helmikuussa yleiskaavan toteuttamisohjelma, jonka kartoilla on Keskuspuiston eteläisen osan päällä merkintä ”Kantakaupunki ja sen laajentaminen”. Merkintä ulottuu Töölönlahdelta pohjoiseen päin aina Ruskeasuon ja Ilmalan korkeudelle asti. Lisäksi kartoille oli merkitty: pikaraitiotieyhteys Pasilasta Meilahteen ja pyöräilyn baana etelästä Metsälään. Keskuspuistoryhmä […]

Kategoriat
Tiedotteet Yleinen

Keskuspuiston nakertamisen loputtava !

Kirjelmä kaupunkiympäristö- sekä kulttuuri ja vapaa-ajanlautakunnillecc: Apulaispormestarit Anni Sinnemäki ja Paavo Arhinmäki Helsingin kaupunginvaltuuston syyskuussa 2021 päättämässä uudessa kaupunkistrategiassa on monia tärkeitä linjauksia siitä, että arvokkaimmille luontoalueille, kuten Keskuspuistoon, ei enää rakenneta. Linjausten mukaan metsä- ja niittyverkostoja vahvistetaan lähiluonnon, luonnon monimuotoisuuden ja luonnonsuojelun turvaamiseksi. Kaupunkiympäristötoimialalla valmistellaan kuitenkin edelleen monia päätöksiä, joissa nämä linjaukset on sivuutettu. […]

Kategoriat
Tiedotteet Yleinen

Suojellun Kuninkaantammentien vanhoja puita ei saa kaataa

Helsingin Keskuspuiston opastuksen yleissuunnitelmaan vedoten aiotaan kaataa Kuninkaantammentietä reunustavat vanhat puut monien satojen metrien matkalta. Vetoamme kaupunkiympäristölautakuntaan ja asiassa vastuullisiin virkamiehiin tietä reunustavien puiden säilyttämiseksi. Kyse on Kuninkaantammen osayleiskaavassa ja Keskuspuiston pohjoisen osan asemakaavassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojellusta Kuninkaantammentien linjauksesta Pitkäkosken ulkoilumajalta itään Haltialan suuntaan. Noin viikko sitten metsään merkittyjen linjausten perusteella aiotaan tien eteläpuolelta kaataa […]

Kategoriat
Tiedotteet Yleinen

Keskuspuistoryhmän kuntavaalikysely: Keskuspuiston suojelulla on vahva kannatus

Keskuspuistoryhmän kyselyyn vastanneiden kuntavaaliehdokkaiden näkemysten perusteella Helsingin Keskuspuistolla on vahva kannatus. Vastaajista 97 % lupaa toimia niin, että Keskuspuistoon ei kaavoiteta lisää rakentamista, 94 % on valmis toimimaan niin, ettei Pirkkolan yksityisen monitoimihallin pysäköintipaikkoja sijoiteta Keskuspuiston metsään ja 92 % vastaajista kannatti sitä, että Keskuspuisto sisällytetään koko nykyisessä laajuudessaan osaksi perustettavaa kansallista kaupunkipuistoa. Kyselyyn vastasi […]

Kategoriat
Pirkkolan metsä Yleinen

Hallin siirtoa pois virkistysalueelta ei saatu ratkaistua oikeusteitse

Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei myöntänyt Pro Luonto ry:lle valituslupaa Pirkkolan hallin asiassa alueen luonnonsuojeluarvojen mukaisesti, vaikka luontokartoitus alueella oli selkeästi puutteellinen. ELY keskuksen antaman lausunnon mukaan alue oli kallioista ja puutonta. KHO:n mukaan ”Oikeus toteaa, että maastokatselmuksesta laadittua muistiota on sinänsä lahokaviosammaleen osalta pidettävä melko yleispiirteisenä. Hallinto- oikeudella ei toisaalta ole syytä kyseenalaistaa tehtyjä havaintoja.” […]

Kategoriat
Pirkkolan metsä Tiedotteet Yleinen

Pirkkolan metsän tuhoaminen kesken oikeusprosessin on ympäristörikos

Keskuspuistoryhmä on järkyttynyt Pirkkolan vanhan metsän tuhoamisesta kesken sen suojelua koskevan oikeusprosessin. Kyse on ympäristörikoksesta, jolla Pirkkolan liikuntahalli Oy halusi estää valitusoikeuden käyttämisen hallinto-oikeuden ratkaisusta ja asian laillisen ratkaisemisen korkeimmassa hallinto-oikeudessa. – Törkeä ja tahallinen lain rikkominen, jotta oikeus ei voi ratkaista valitusta, on peruste kaupungille arvioida uudelleen halliyhtiön kanssa tehty maanvuokrasopimus ja rakennuslupa, katsoo […]

Kategoriat
Yleinen

Helsingin viheralueiden puolustajat

Keskuspuistoryhmä on saanut paljon asukkaiden ja aktiivien yhteydenottoja eri puolilta Helsinkiä. Lähiluonnosta ja viheralueista ollaan huolissaan ja kampanjointiin kaivataan tukea ja näkyvyyttä. Saimme aktiiveilta listan näistä uhatuista kohteista ja niitä puolustavista ryhmistä unohtamatta vakiintuneita järjestöjä, jotka tekevät pitkäjänteistä työtä luonnon- ja ympäristön suojelemiseksi. Tukekaa järjestöjä liittymällä niihin jäseniksi! Täydennyksiä vastaanotetaan: keskuspuistoryhma@gmail.com Koko Helsinkiä koskevat hankkeet […]

Kategoriat
Pirkkolan metsä Yleinen

Keskuspuistoryhmä: Monitoimihallin pysäköintipaikat osoitettu vastoin asemakaavaa

Pirkkolan monitoimihallille on osoitettu pysäköintipaikat Keskuspuiston metsään asemakaavan vastaisesti ja vastoin laissa säädettyä, katsoo Keskuspuistoryhmä kannanotossaan asiaa 22. syyskuuta käsittelevälle kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle. Keskuspuistoryhmä esittää, että autopaikkojen lisäämisen tarve tulee arvioida uudelleen ottaen huomioon muun muassa Raide-Jokerin valmistuminen. Ryhmän mielestä Pirkkolan metsän vaihtoehtona lautakunnalle esitetty pysäköintipaikkojen sijoittaminen Pirkkolantien varteen ei saa tarkoittaa pysäköintialueen laajentamista länteen […]

Kategoriat
Pirkkolan metsä Yleinen

Suomen luonnon päivä 29.8. Pirkkolassa

Valtakunnallinen Suomen luonnon päivä on luonnon juhlapäivä. Juhlaa vietetään vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina, tänä vuonna päivämäärä on 29.8.2020. Keskuspuistoryhmä järjestää Suomen luonnon päivänä tapahtuman ja ohjelmaa koko päiväksi Pirkkolassa. Ohjelmaa on tarjolla koko perheelle ja samalla kuulet tuoreimmat tiedot Pirkkolan kalliometsän tilanteesta. Ilta huipentuu Nuku yö ulkona -tapahtumaan, jonka tiimoilta voit jäädä yöpymään ulkona Pirkkolan […]